Tietoa minusta

 Kuva: Ninja Isola

Opiskelen Upledger Instituutissa kraniosakraaliterapiaa ja takana ovat nyt CS 1, CS 2 sekä SER1 opinnot. Teen CST hoitoja Imatralla sekä Kuusankoskella. Toivotan Sinut lämpimästi tervetulleeksi ❤ Hoito sopii vauvasta vaariin, ennaltaehkäisyyn tai jo syntyneisiin kehon vaivoihin tai kiputiloihin, tai tueksi olemassaoleville hoidoille. Huom! Vaikka menetelmä on lapsille turvallinen, en itse ota toistaiseksi vastaan pieniä asiakkaita, sillä lasten hoitamiseen vaadittavaa koulutusta ei (vielä) ole. 

Tämän hetkisiä jatkosuunnitelmia ovat VM1 ja VM2 sekä SER2. Myös lasten sekä pieneläinten hoitamisen saloihin toivon pääseväni syventymään lähivuosina. 


Itse ajauduin kraniosakraaliterapeutin asiakkaaksi "vahingossa" v. 2015. 

Helmikuisena aamuna aamuvuoroon lähtiessä venyttelin itseäni ja käsiä ojentaessani kallonpohjassa kuului ja tuntui ikävä "napsahdus".  Ajattelin että nyt ei käynyt hyvin. Tunsin kuinka tulikuuma polte alkoi valumaan niskasta olkapäähän ja puolessa tunnissa kipu oli niin valtava että en voinut käyttää käsiäni enkä kääntää päätäni. Sain nopeasti työterveyslääkärille ajan ja kipulääkkeiden kanssa 2 pvän sairaslomalle. 

Kipu paheni päivän mittaan ja ajoi minut uudelleen seuraavana päivänä lääkäriin, josta sain entistä vahvemmat kipulääkkeet. Kipu oli niin valtavaa että pystyin makaamaan ainoastaan kylkiasennossa liikkumatta. Pystyasennossa ollessani jouduin tukemaan päätä leuan alta, joten sain fysioterapeutilta niskatuen avuksi. Pystyasennossa pään paino aiheutti päänahkaan, leukaan sekä korviin nopeasti tunnottomuuden sekä puristavan tunteen muuttuen hermokivuksi parissa päivässä. Fysioterapeutti pohdiskeli aiheuttajaksi mahdollisesti kallonpohjassa rusettilihaksen jonkinasteisen repeytymisen.  Ja lääkäri määräsi lisää sairaslomaa. 

Kipu hellitti viikon kuluessa, mutta pään alueen tunnottomuus, paineen tuntu sekä hermokipu jäivät aiheuttaen päivien ja viikkojen migreenikierteen. Varasin ajan jäsenkorjaajalle joka käsittelynsä jälkeen suositteli varaamaan ajan vielä kraniosakraalihoitoon mikäli jostain sellaisen löytäisin. En huomannut ottaa hoitomuodon nimeä ylös ja jäin asiaa harmittelemaan, sillä vaikka moni asia jäi jäsenkorjaajan hoitopöydälle, hermokipu jäi päänahkaani. 

Muistin vain että hoito oli ...sakraali...jotain. Mutta tälläkin kertaa universumi järjesti asian puolestani ja vain vajaassa viikossa näin ilmoituksen tuttavani facebookin seinällä, jossa hän kertoi ystävänsä olevan tulossa tekemään Imatralle kraniosakraalihoitoja. Siltä istumalta varasin ajan hoitoon. 

Hermokivut ja sen aiheuttama päänsärky ja migreeni jäivät sillä kertaa pois. Ja rakastuin tuohon hoitomuotoon sekä tein päätöksen, että jos koskaan minulla on mahdollisuus, tulen opiskelemaan ja opettelemaan kraniosakraaliterapiaa. 

 

Luo kotisivut ilmaiseksi!